8065 alan yritystä valmiina töihin
Kotisivut, verkkokaupat, logon suunnittelu ja paljon muuta...

Ruth Lindroos

Yksityinen elinkeinonharjoittaja, kuka vastaanottaa mielellään ehdotuksia projektien osalta. Työskentelykielenä toimii myös englanti.

- Liikunta- ja terveysala (liikuntatieteiden maisteri). - Liiketalous ja markkinointi (merkonomi ja tradenomi). Käännöstyöt Benchmarking SoMe Sisällöntuotto

Y-tunnus: 2997796-6

Kotisivu:


Hei,

täällä kirjoittelee tietynlainen moniosaaja, sillä työkokemusta alkaa olla kertyneenä jo niinkin suurella kirjolla. Ansioluettelon saa aina kysymällä, mutta käytännössä toimin tällä hetkellä liikunnan, terveyden, SoMe markkinoinnin, sisällöntuoton ja hallinnon työtehtävissä. Yrittäjänä, alihankkijana sekä ihan työntekijänäkin.

Suunnitelmissa on kuitenkin viettää yhä enemmissä määrin aikaa ulkomailla, joten etsin ensisijaisesti pitkäaikaista yhteistyötä, miksei vaihtelevien projektien merkeissä. Keskityn mieluummin kunnolla yhteen tai kahteen yhteistyöhön, kun pompin monen tulen välissä. Olen kaiken kaikkiaan avoin, rohkea, aikaansaava sekä luotettava tyyppi, kuka haluaa nähdä vaivaa parhaimman tuloksen saavuttamiseksi. Yhteistyökumppanilta toivon lähinnä rehellisyyttä, täsmällisyyttä, luovuutta ja suunnitelmallisuutta.


Kiinnostuitko tämän yrityksen palveluista?
Jätä tarjouspyyntö - Tavoitat kerralla useamman samankaltaisen yrityksen.